Ideat

Työssäkäyntialue Juva-Mikkeli

Jukka Gustafsson

Uusi nelikaistainen tie Juvan ja Mikkelin välillä on lyhentänyt matka-ajan alle puoleen tuntiin (mikä on myös tavallinen matka-aika useista haja-asutuskylistä Juvan kirkonkylään). Voisiko Juvan kirkonkylää markkinoida aktiivisemmin mikkeliläisille asunnon etsijöille? Juva tarjoaa tavallisen perheen arjen peruspalvelut ja myös monipuolisia harraste mahdollisuuksia. Ylivoimaisena kilpailuetuna asuntojen myyntihinnat olivat Kiinteistömaailman tilastojen mukaan Juvalla vuonna 2022 noin puolet Mikkelin vastaavista. Avainasemassa on selvittää potentiaalisten muuttajien toiveet julkisen liikenteen osalta, jolloin useammat voisivat käyttää niitä henkilöautojen sijaan. Tavoitteena olisi mm. kunnan asukasluvun lisääminen ja asuntojen hintatason nostaminen kysyntää lisäämällä lähemmäs naapurikaupungin hintatasoa.

Kylä järven rannalla!

Jukka Gustafsson

Juvan kirkonkylä on Jukajärven rannalla, mutta rantasijaintia ei hyödynnetä erityisen paljon kyläläisten huviksi ja hyödyksi. Olisiko mahdollista viihtyisyyden ja vetovoiman lisäämiseksi lisätä kuntalaisten pääsyä ja ranta-aktiviteetteja/-palveluita järven rannalla (eri vuoden aikoina)?

Rumat rakennukset alas.

Idealisti

Keskustassa on useampi vanha ja ruma,tyhjillään oleva rakennus. Ne tulisi saada kaunistettua tai purettua tai johonkin fiksuun käyttöön.

Useampi idea.

Idealisti

1. Olisi upeaa jos Juvan lukiota käyttävien oppilaiden olisi mahdollista saada helpotusta esimerkiksi lukion kirjojen ostamiseen. Jos kunta tarjoaisi lukiolaisille jotain etuja,se voisi hyvinkin houkutella nuoria lähialueilta opiskelemaan Juvan lukioon,mikä toisi lisää tuloja Juvan yrityksille ja saattaisi sieltä joku nuori jäädä pysyvästikkin juvalle. 2. Juvan hotellin suoralle voisi asentaa nopeus tutkan. Joka iltainen "Paljonko Volvo kulkee" meteli on aika raskasta kuunneltavaa kun ikkunoita olisi mukava pitää auki kesähelteellä. Eikä se kovin turvallistakaan ole. 3. Musiikkitapahtuma. Esimerkiksi "metsä tekno" ei olisi paha. Tekno/tietokone musiikki on kovassa nosteessa ollut pidemmän aikaa, ja jos yhdistäisimme esimerkiksi metsän ja luonnon, DJ:eiden esiintymiseen,se voisi hyvinkin vetää nuoria ja musiikin fanittajia tapahtumaan. Samalla hyötyisihän turisteista Juvan yritykset.

Pitkospuut köyhänmiehenlappiin

:—)

Voisiko Köyhänmiehenlappiin ja Konnusjoen laavulle tehdä pitkospuut/jonkin kävely reitin? Juvalla olisi paljon mahdollisuuksia hienoilla kävely maastoille muutenkin, mitta niitä ei hyödynnetä..

Juva appi

Jaakko Liikanen

Juva appi ei enää toimi uusilla Android versioilla. Päivitys tuolle olisi asiaa.

Pyörätie

Maiju Sainio

Hei olen aiemminkin laittanut tästä toiveen, samaten kuin hydrohexistä uimahalliin. Se toteutui iso kiitos siitä. Siis onko se mitenkään mahdollista saada pyörätie Jukajärven ympärille, koska nyt ihmiset fillaroivat sitä kesällä henkensä kaupalla. Autot ajaa siinä tosi kovaa ja rekkaliikennekin jatkuu.

Rantojen puhdistus tempaus keväällä

Juha Pulliainen

Olisiko hyvä ympäristön ja rantojen siistimisen kannalta järjestää tempaus keväällä, missä kunta yhteistyössä Kuusakoski Oy:n kanssa operoisi vanhojen lasikuituveneiden keräyksen. Kuntalaiset ja mökkiläiset voisivat tuoda keräyspäivänä vanhan hävitettävän lasikuituveneen pientä korvausta vastaan asianmukaisesti kierrätettäväksi. Kaikki voittaisivat, rannat siistiytyisivät ja luonto kiittää.

Venesatama Luonterille Saviveden päähän

Aila Laurila

Juvalla puuttuu kunnon venelaituri, Siikakosken laituri kovin syrjässä. Saviveden päästä lasketaan veneitä vesille joka päivä ja nostetaan ylös, aika saada sinne laituri, jossa olisi paikkoja vakituisille ja vieraileville veneille. Puumala julkisti, että rakentaa Pistohiekkaan uuden sataman, miksei Juva halua hyödyntää upeata Saimaata? Norppa risteilyltä, retki risteilyltä upeisiin saariin???

Skoottipuisto/rullalautailupuisto

Äiti

Hei. Juvalta löytyy mielestäni tosi kattava valikoima eri harrastuksia ja nyt mahtava uusi koulu ja sen piha. Kiitos. Mutta yhtä uupuu.. Juvalla on varmasti paljon nuoria, jotka haluaisivat viettää aikaa skoottipuistossa kesällä. Sen ei tarviis olla isokaan, kunhan olisi joku paikka jossa skootata ja hengailla. Ollaan käyty Rantasalmella (jäähallin vieressä) ja siitä ovat lapset tykänneet. Luulinkin, että tämä tulee uuden koulun pihalle, mutta suunnitelmat varmaan muuttuivat. Nyt ne lapset skoottaa tuolla kirkonkylällä hyppyreitä etsien. Mutta tällainen toive lapsilta. Frisbeegolf rata on kiva ajanviete kesällä myös ja talvella Hasamäki huippu paikka.

Vapun viettoa Juvalla

Vappukukka

Voisiko vesitornin näköalatasanteelle olla pääsy yleisölle vaikka joka vappu? Tänä vuonna se oli yleisömenestys koululaisten järjestämien myyjäisten ohella.

Urheilu

Tapio Piispa

Urheiluseurojen yhteistyö

Kukkokouluun Ukrainain pakolaisia?

Juuret Juvalla

Jos rakennus on riittävässä kunnossa niin se sopinee väliaikaismajoitukseksi. Osasta heistä voisi jäädä pysyviä juvalaisiakin.

Uusi painos

Arto Knuutinen

Painakaa Uusi painos kirjasta Liisa Poppius- Juvan historia kirj.1957

Vesipiste mökkiläisille

Tatu

Juvalta puuttuu kunnan ylläpitämä, helposti saavutettava ja turvallinen juomavesipiste mökkiläisille; tai ainakaan vesipisteen olemassaolo ei ole kantautunut omiin korviini reilun parinkymmenen mökkivuoden aikana? Nykyisin vettä saa lähinnä S-marketin ulkoseinästä, johon kömpelösti tarvitsee vesipostiavaimen kassalta. Pisteessä on huono letku ja pönttöjen huuhtelu on vaikeaa. Toinen vaihtoehto on ABC:n Sale, jonka hyvä vesipiste siirtyi ikävästi kaupan sisälle remontin yhteydessä. Aina ei kuitenkaan ole asiaa Vehmaalle, joten keskustan kehittämishankkeen hengessä myös Juvan keskustaan soisi toimivan vesipisteen. Kolmas vaihtoehto ovat bensa-asemat joilla suhtautuminen veden ottamiseen ilman ostamista on ollut kauniilla sanalla sanottuna vaihtelevaa ja juomaveden ottaminen samasta hanasta esim. tuulilasunpesuvesien kanssa tuntuu epähygieniseltä.

Historia ja Saimaa

Mökkiläinen

Juva voisi tuoda selkeämmin esille historian, emäpitäjän laajuuden ja siitä erotetut lähikaupungit/kunnat. Myös Etelä- Juvan Saimaa ja sen luonto sekä höyrylaivahistoria Viipuriin/ Lappeenrantaan ja juvalaiset laivurit/ lotjanomistajat.

Juvan yhtenäiskoulun ja - lukion opinto-ohjaajien virkojen yhdistäminen

Kalle Rasila

Juvan kunta yhdistäisi Juvan yhtenäiskoulun ja lukion opinto-ohjaajien viran yhdeksi viraksi.

Outlet

Kirkonkylä virkeäksi

Olisipa hienoa, jos Juvan kirkonkylälle saataisiin isoihin liiketiloihin outletmyymälöitä. Se houkuttelisi ohiajajia kääntymään vitostieltä kirkonkylälle. Myymälän yhteydessä voisi pitää myös verkkokaupan varastoa, yritykselle olisi näin ollen kaksi tulolähdettä.